Donald Trump on voittanut republikaanien esivaalin Etelä-Carolinassa, vahvistaen asemaansa puolueensa presidenttiehdokkuuden suosikkina. Tutkimusyhtiö Edison Researchin ennusteen mukaan entinen Yhdysvaltain presidentti sai noin 60 prosenttia äänistä, kun taas hänen ainoa vastustajansa, osavaltion entinen kuvernööri Nikki Haley, sai alle 40 prosenttia äänistä. Ääntenlaskennan ollessa noin 94 prosentin vaiheessa tulokset ovat selkeät.
Etelä-Carolinan tulos on merkittävä, sillä osavaltiolla on maine republikaanisen puolueen tulevan presidenttiehdokkaan ennustajana. Vuodesta 1980 lähtien vain kerran on käynyt niin, että Etelä-Carolinan äänestäjien ensisijainen valinta ei ole tullut puolueen presidenttiehdokkaaksi. Trumpin johto ennen maaliskuun 5. päivä järjestettävää niin kutsuttua Super Tuesdayta on merkittävä, mutta Haley ei ole ainakaan toistaiseksi ilmoittanut vetäytyvänsä kisasta. Super Tuesdayna äänestetään viidessätoista osavaltiossa.
Trump kommentoi ennusteita voitostaan todeten sen olevan jopa suurempi kuin odotettiin. ”En ole koskaan nähnyt republikaanisen puolueen olevan yhtä yhtenäinen kuin se on juuri nyt”, Trump sanoi puheessaan, jossa hän ei maininnut vastustajaansa Haleyta kertaakaan.
Haley puolestaan ilmoitti omassa puheessaan jatkavansa ehdokkaana. ”Sanoin aiemmin tällä viikolla, että jatkan ehdokkaana riippumatta siitä, mitä Etelä-Carolinassa tapahtuu. Olen sanani mittainen nainen”, Haley sanoi. Hänen mukaansa kyse ei ole hänestä tai hänen poliittisesta tulevaisuudestaan, vaan siitä, kuka pystyy voittamaan presidentti Joe Bidenin marraskuun presidentinvaaleissa. ”Meidän täytyy voittaa Joe Biden. En usko, että Donald Trump pystyy voittamaan Bidenin”, Haley totesi.
Haley on aiemmin arvostellut Trumpia voimakkaasti todeten, että hänen mahdollinen toinen kautensa presidenttinä olisi skandaaleja täynnä ensimmäisestä päivästä lähtien ja johtaisi kaaokseen. Trumpin lausunnot ajavat Haleyn mukaan äänestäjiä pois lähes päivittäin.